Marraskuun alku on ollut tavallista synkempi. Tällä en tarkoita mitään koko kansaa puhuttavia ampumatapauksia tai muita  uutisia, vaikka ne ovatkin todella synkkiä asiota, vaan omaa elämääni. Olen ollut jotenkin koko syskyn tavallista enemmän jumissa ja kulkenut paikallaan. Tosin niin teen yleensäkin, mutta nyt se on vaina paljon helpommin huomattavissa. Inspiraationi etenkin piirtämistä ja taidetta kohtaan on miunlla ollut täydellisen hukassa siitä asti, kun aurinko näyttäytyi täydellä tehollaan viimeksi. Ja siitä on jonkin verran aikaa. En ole näitä kuvia lukuun ottaamatta saanut mitään järjellistä aikaan, mikäli järkeä tekemisissäni on koskaan ollut.

1047943.jpg   1047949.jpg 

 

1047956.jpg   1047958.jpg

  

Ehkä tämä on pimeän syksyn syy, vaikka pimeys yleensä inspiroikin minua, tai sitten se johtuu vain yleisestä motivoituneisuuden puutteesta. Johtuipa se mistä tahansa, niin olen enemmän kuin halukas luopumaan nykyisestä tilastani antaen synkkyydelle häädön kerta heitolla. Ensi alkuun ajattelin muistella hiukan valoisampia aikoja ja koettaa löytää inspiraatiota uudestaan viime kesältä ottamieni valokuvien pohjalta. Jos se onnistuu, niin luulen olevani hiukan lähempänä aurinkoa ja tavallista pahemman syksyfiiliksen karkoitusta.

1047959.jpg 

1047965.jpg

1047961.jpg   1047962.jpg

Kuvat ovat minun ottamiani Espanjasta viime kesältä. Kuvat ovat Salousta, Barcelonasta ja Port Aventura huvipuistosta, mikäli se jotain kiinnostaa.